Haltijapedagogiikka

Saatteeksi

Haltijapedagogiikan teoria ja käytäntö, Hetkien voima, Oppimishetkiä ikuiseksi muistoksi, Oppiaineisto ja  käsikirja varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen. Tämä kirja on tarkoitettu ensisijaisesti lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille. jotka haltijain avulla voivat ohjata ja opastaa lapsia kasvamaan parhaimpaansa ja voimaantuneeseen elämään aina vanhuuteen saakka. Haltijoiden avulla aikuiset voivat avata lapsille tien kasvamisen lumottuihin piilossa oleviin salaisuuksiin, rakkauteen ja kuulemiseen, itsearvostukseen ja vaikutusvaltaan, vapauteen ja luovuuteen, iloon ja hauskuuteen sekä selviytymiseen ja terveyteen mutta myös haasteisiin. 

Epäsuorat kasvatusmenetelmät perustuvat ajatukseen, että lapset oppivat parhaiten luontaisesti ja oma-aloitteisesti, kun heille annetaan mahdollisuus tutkia ja kokea asioita itse. Tämä voi johtaa syvempään ja kestävämpään oppimiseen verrattuna suoraviivaisempiin ja autoritaarisempiin kasvatusmenetelmiin. Haltijapedagogiikka pyrkii välttämään ”keinoja kaihtamatta” ulkoisen kontrollipsykologian keinoja. Tämä muodostuu usein haltijapedagogiikan kompastuskiveksi, koska aikuiset ovat varhaislapsuudestaan lähtien omaksuneet toteuttamaan lähes kaikessa, kasvatus mukaan lukien ulkoisen kontrollipsykologian keinovalikoimaa sisäisen kontrollipsykologian keinovalikoiman sijasta.  Haltijapedagogiikka murtaa ulkoisen hallinnan vallan.

Haltijapedagogiikka määritellään kasvatusfilosofiana, joka hyödyntää haltijoiden vertauskuvallista viisautta ja voimia lapsen kasvun ja kehityksen tukemisessa. Tätä metodia kutsutaan epäsuoraksi kasvatusmenetelmäksi. Epäsuoralla kasvatusmenetelmällä tarkoitetaan kasvatus- ja opastustapaa, jossa ei käytetä suoria käskyjä tai ohjeita, vaan pyritään vaikuttamaan lasten käyttäytymiseen ja oppimiseen epäsuorien keinojen avulla. Menetelmää kutsutaan myös ohjaavaksi tai vihjailevaksi ohjaukseksi, joka keskittyy lapsen tai nuoren omaan oppimiseen ja oivalluksiin aikuisen suoran ohjauksen sijaan.  Tämä menetelmä korostaa ympäristön, esimerkin ja tilanteiden merkitystä oppimisprosessissa. Kasvattaja ohjaa lasta hienovaraisesti, usein tiedostamatta tai huomaamatta. Haltijapedagogiikka on erinomainen esimerkki epäsuorasta kasvatusfilosofiasta, hoivasta ja pedagogiikasta.

Haltijapedagogiikassa ympäristö on suunniteltu tukemaan lasten itsenäistä oppimista ja tutkimista. Kasvattajat, eli "haltijat," luovat tiloja ja tilanteita, jotka houkuttelevat lapsia tutkimaan ja oppimaan itse. Näin oppiminen tapahtuu luonnollisesti ja spontaanisti ympäristön kautta. Haltijat toimivat roolimalleina, joiden toiminta ja asenteet lapset voivat havaita ja omaksua. Mallioppiminen on keskeinen osa haltijapedagogiikkaa, jossa lapset oppivat paljon seuraamalla haltijoiden käyttäytymistä ja toimintatapoja. Haltijapedagogiikassa kasvattajat järjestävät tilanteita ja aktiviteetteja, jotka kannustavat lapsia oppimaan ja kokeilemaan uusia asioita. Tämä voi sisältää esimerkiksi luovia leikkejä, projekteja tai seikkailuja, joissa lapset saavat itse kokeilla ja löytää ratkaisuja. Haltijapedagogiikassa korostetaan lasten autonomian ja itsenäisyyden tukemista. Lapsille annetaan vapautta valita, mitä he haluavat tutkia ja oppia, ja heitä rohkaistaan tekemään omia päätöksiä ja ottamaan vastuuta oppimisestaan. Haltijapedagogiikka painottaa kokemuksellista oppimista. Lapsia kannustetaan oppimaan tekemisen ja kokemisen kautta, mikä auttaa heitä ymmärtämään asioita syvällisemmin ja kehittämään käytännön taitoja. Haltijat kannustavat lapsia pohtimaan omia kokemuksiaan ja oppimistaan. Reflektio on tärkeä osa haltijapedagogiikkaa, koska se auttaa lapsia ymmärtämään oppimisprosessiaan ja soveltamaan oppimaansa tulevaisuudessa.

Haltijapedagogiikassa haltijan tehtävänä on kasvattajan ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa  rohkaista lapsen itseluottamusta,  luovuutta, kuvittelukykyä ja itsensä ilmaisua. Haltijan tulee myös innostaa lasta tutkimaan ympäristöään, oppimaan uusia asioita ja kehittämään empatiakykyään muita kohtaan sekä oppimaan virheistään. Haltijan tarkoituksena on luoda innostava, turvallinen ja kannustava ympäristö, jossa lapsi voi kasvaa ja kehittyä parhaalla allaan. Haltijan tehtävänä on myös auttaa lasta ymmärtämään ja arvostamaan luontoa sekä korostaa ekologista kestävyyttä ja kestävän kehityksen periaatteita.

Haltijapedagogisessa lähestymistavassa haltijat symboloivat erilaisia positiivisia ominaisuuksia, tiloja  ja voimavaroja, jotka ovat tärkeitä lapsen hyvinvoinnille ja henkiselle kasvulle.  Haltija voi toimia lapsen opastajana ja mentorina, joka rohkaisee lasta tutkimaan ja löytämään uusia asioita maailmasta. Lähestymistapa kannustaa lapsia tunnistamaan ja käyttämään omia sisäisiä voima-varojaan, mikä auttaa heitä kasvamaan tasapainoisiksi ja onnellisiksi yksilöiksi. Haltijapedagogiikassa korostetaan,  että vaikeudet ovat voitettavissa ja että ne ovat tilaisuuksia oppia ja kasvaa.

Kaiken kaikkiaan haltijan tehtävänä on tukea lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja auttaa häntä löytämään oma polkunsa elämässä ilman ulkoisen kontrollin kompensoitumattomaksi muodostuvaa taakkaa.

Lähtökohtana perinteisessä varhaiskasvatuksessa ovat olleet lasten vertaissuhdetaidot. Kyky asettua toisen lapsen asemaan ja ymmärtää hänen tunteitaan. Empaattiset lapset osaavat olla huomaavaisia ja tukea toisiaan vaikeissa tilanteissa. Lasten vertaissuhteissa yhteistyö on tärkeää. Yhteistyö-taitoihin kuuluu kyky työskennellä yhdessä muiden lasten kanssa, jakaa tehtäviä ja ratkaista ongelmia yhdessä.  Vertaissuhteissa syntyy joskus ristiriitoja ja konflikteja. Lapset tarvitsevat taitoja, joilla he voivat käsitellä näitä tilanteita rakentavasti. Tämä voi sisältää esimerkiksi neuvottelutaitoja ja kompromissien tekemistä.  Hyvä viestintä on tärkeää vertaissuhteissa. Lapset oppivat ilmaisemaan itseään selkeästi ja kuuntele-maan toisiaan. Tämä ei koske vain aikuisia, vaan myös lapset voivat olla kasvatuksellisesti näkeviä. Kasvatuksellinen näkeminen tunnistaakin halun kasvuun ja pyrkii vahvistamaan sitä nimenomaan älyllisellä, mielikuvituksen elämänalueella.

Haltijapedagogiikka ja vertaiskasvatus ovat molemmat tärkeitä pedagogisia lähestymistapoja, mutta niillä on erilaisia painotuksia ja tavoitteita. Molemmat lähestymistavat voivat täydentää toisiaan, mutta haltijapedagogiikka tarjoaa erityisiä etuja, jotka voivat rikastuttaa lasten kokonaisvaltaista kehitystä ja oppimiskokemusta ja ennen kaikkea varhaisia hyödyllisten elämänvalintojen taitoja.

 

Haltijapedagoginen paradigma lähtee siitä, että maailmassa on kaikenikäisiä onnettomia ihmisiä, aikuisia ja lapsia, mutta he eivät ole sairaita, vaan epäonnistuneita sosiaalisessa elämänkentässä tapahtuneista valinnoista, jotka ovat etäännyttäneet ihmisiä toisistaan olivatpa he minkä ikäisiä tahansa.  Usein se, että muut eivät noudata meidän halujamme ja sääntöjämme, saa meidät halua-maan hallita heitä. Haltijapedagogiikassa kannetaan erityistä huolta siitä, millaiseksi lapsen laatumaailma muodostuu; eli millaisia kuvia hän kerää ”mielensä kuva-albumiin”. Laatumaailmaa kuvataan "henkilökohtaiseksi kuva-albumiksi", joka sisältää kaikki ihmiset, asiat, ideat ja ihanteet ja kokemukset, jotka olemme havainneet kasvamisen lumotulla polulla parantavan elämämme laatua.

Haltijapedagoginen konsepti ei ole yksinomaan varhaiskasvatuksellinen tavoitteiltaan, vaan se on sekä filosofialtaan että toteutukseltaan myös vanhempia ja kasvatuksen ammattilaisia voimava-raistava lähestymistapa. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa se parhaimmillaan toteutuu vanhempien oppimana ja ammattilaisia tukevana. 

 

Haltijapedagogiikka nojaa vertaissuhdetaitojen lisäksi positiiviseen psykologiaan, vahvuuksien pedagogiikkaan, voimaantumisen teoriaan, muutoksen teoriaan, kehitysteoriaan  ja valinnan teoriaan sekä todellisuusterapiaan. Kaikkia näitä yhdistää  lähestymistapa, joka  kannustaa lapsia tunnistamaan ja käyttämään omia sisäisiä voimavarojaan, mikä auttaa heitä kasvamaan tasapai-noisiksi ja onnellisiksi yksilöiksi. Monitieteisyys lähtökohtana haltijapedagogiikka keskittyyy lapsen sisäiseen kasvuun ja kehitykseen;  haltijapedagogiikka näkee lapsen aktiivisena toimijana omassa kasvussaan.  Kokonaistavoitteena on lapsen kyky määritellä omalla toiminnallaan oman ikäkautensa ehtojen mukaan oman elämänsä laatua.

Kaikkialla maailmassa ihmiset pyrkivät tyydyttämään  tarpeitaan ja kun ne tyydyttyvät, he kokevat hyvinvointia.  Haltijapedagogiikan kontekstissa   aikuiset voivat käyttää haltijoiden vertausku-vallisia voimia auttaakseen lapsia tunnistamaan perustarpeitaan ja hyödyntämään niihin liittyviä kohottavia voimia.  Haltijapedagogiikka tukee tätä prosessia tarjoamalla lapsille työkaluja ja ohjausta, joiden avulla he voivat kasvaa ja kehittyä tasapainoisiksi yksilöiksi. Lähestymistapa korostaa aikuisten roolia oppaina, jotka auttavat lapsia navigoimaan elämän haasteiden läpi ja  löytämään omat ainutlaatuiset voimavaransa. Samalla teos luo aikuisille katsomusnäkemyksen, näkemyksen, joka antaa varmuutta ja tuo rauhaa omaan maailmaan.

Haltijapedagogiikka nojaa vahvasti tarveperusteisuuteen. Sen yksi keskeisistä periaatteista on, että olemmepa tietoisia siitä tai emme, toimimme koko  ajan tarpeiden täyttämiseksi lapsuudesta vanhuuteen saakka. Joten jos elämä on epätyydyttävää tai olemme itse tai lapsemme ahdistuneita tai vaikeuksissa, yksi perusasia on tarkistaa, onnistummeko täyttämään psykologiset perustarpeemme, rakkauden ja  kuulumisen, itsearvostuksen ja vaikutusvallan, vapauden ja luovuuden, ilon ja hauskanpidon ja suoriutumisen ja terveyden, suhteen. Tässä yhteiskunnassa selviytymistarpeet täyttyvät varsin  normaalisti – vaikeuksiin joutuu se, kuinka tyydytämme neljä muuta "psykolo-gista" tarvetta.

 

Haltijapedagogisessa ohjauskäytännössä tärkein tarve on rakkaus ja kuuluminen, sillä läheisyys ja yhteys välittämiimme ihmisiin ovat edellytys kaikkien tarpeiden tyydyttämiselle. Tämä koskee erityisesti lapsiamme ja nuoriamme. Haltijapedagogiikassa lasten laatumaailman rakentamiseksi teemme lujasti töitä niiden kanssa,  joista välitämme ja jotka välittävät meistä (rakkaus ja kuuluminen). Niiden kanssa, joita kunnioitamme ja jotka kunnioittavat meitä (itsearvostus ja vaikutusvalta). Niiden kanssa, jotka antavat meidän ajatella itse ja tarjoavat meille valintoja (vapaus ja luovuus).Niiden kanssa, joiden kanssa nauramme (ilo,hauskuus ja nautinto) ja niiden kanssa, jotka tarjoavat meille edellytykset fyysiselle ja henkiselle turvallisuudelle (selviytyminen ja terveys). Nämä ihmiset auttavat meitä täyttämään perusinhimilliset tarpeemme, ja heistä tulee siten osa laatumaailmojamme ja lastemme laatumaailmaa.

Yhteensopimattomuus on monien ihmissuhdeongelmien taustalla. Se näkyy usein jo varhain lasten ja vanhempien välisissä suhteissa. Myöhemmin se voi johtaa mielenterveysongelmiin, huumeiden väärinkäyttöön, väkivaltaan, rikollisuuteen, koulunkäynnin vaikeuksiin, sekä puolison ja lasten hyväksikäyttöön. Yhteensopimattomuuden vuorovaikutuksellisia  seurauksia pyritään usein ratkai-semaan ulkoisen kontrollin psykologialla, eli palkitsemalla ja rankaisemalla. Haltijapedagogiikassa lähestymistapa on toinen. Sitä  kutsutaan uudeksi vapauden ja sisäisen kontrollin psykologiaksi,  joka korvaa ulkoisen kontrollin psykologian. Onnetonta on, että ulkoiseen kontrolliin perustuva  pakottava ja rankaiseva lähestymistapa on valitettavasti yleinen ja sillä on tuhoisia vaikutuksia kasvuyhteisöjen vuorovaikutukselliseen ilmastoon, pedagogisiin metodeihin ja lasten ja nuorten oppimismotivaatioon.

Haltijapedagogisessa lähestymistavassa haltijat symboloivat erilaisia positiivisia ominaisuuksia ja voimavaroja, ns. elävöittäviä suhdetapoja,  jotka ovat tärkeitä lapsen hyvinvoinnille ja henkiselle kasvulle. Haltijapedagogiikka rohkaisee aikuisia – vanhempia ja ammattilaisia – toimimaan ohjaajina ja opastajina, jotka auttavat lapsia löytämään ja kehittämään näitä voimia myös itsessään.

 

Haltijat ovat olentoja, jotka kuvastavat ihmisen keskeisiä tarpeita ja elämän eri vaiheita sekä avautuvia valintoja. He voivat olla tarinoiden ja myyttien hahmoja, jotka ohjaavat tai vaikuttavat ihmisten kohtaloihin. Haltijat saattavat auttaa vanhempia, huoltajia ja ammattilaisia löytämään oman vanhemmuutensa mutta erityisesti lapsia löytämään  todellisen polkunsa lapsuudesta nuoruuteen ja edelleen vanhuuteen.  Haltijat voivat toimia opettajina tai neuvonantajina, jotka esittelevät hyveitä ja elämän oppitunteja.

 

Haltijoiden  rooli vaihtelee tehtävän ja tavoitteen  mukaan, mutta yleensä he ovat viisaita ja salaperäisiä hahmoja, jotka edustavat elämän monimutkaisuutta ja rikkautta. Haltijat voivat nähdä tulevaisuuden mahdollisuuksia tai polkuja, ja auttaa vanhempia ja lapsia  tekemään valintoja, jotka johtavat parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Haltijat voivat ohjata tai muuttaa henkilöiden elämän polkuja, luoden uusia mahdollisuuksia ja haasteita. He voivat auttaa jokaista löytämään ja hyödyntämään omia sisäisiä vahvuuksiaan ja kykyjään. Haltijat voivat antaa  syvällistä ymmärrystä ja oivalluksia, jotka ovat välttämättömiä hyveiden ja vahvuuksien kehittämisessä. Nämä kyvyt ja voimat ovat  avainasemassa tämän kirjan juonessa, kun vanhemmat ja lapset oppivat yhdessä kohtaamaan elämän haasteita ja kasvamaan henkilöinä.

 

Kehityksen ja kasvun suurena kysymyksenä kulkevat  vapauden ja vastuun suuret kysymykset, jotka eivät ole virallisesti määriteltyjä lakeja tai sääntöjä, mutta ne voidaan ymmärtää ohjeina, jotka liittyvät siihen, miten vapaus ja vastuu ovat elämän seuralaisina koko ihmisen elämänajan. Vapaus on mahdollisuutta valita ja toimia omien arvojen ja tavoitteiden mukaisesti  lisäten onnellisuuden tunnetta. Vapaus tehdä omia valintoja ja seurata omaa polkuaan voi tuoda merkityksellisyyttä ja tyydytystä elämään. Vastuun kantaminen omista valinnoista ja niiden seurauksista voi myös edistää onnellisuutta. Kun ihminen tunnistaa olevansa vastuussa omasta elämästään, hän voi kokea suurempaa kontrollia ja sitoutumista omiin toimiinsa, mikä voi johtaa syvempään tyytyväisyyteen.

 

Haltijapedagogiikka pyrkii saamaan sekä vanhemmat, opettajat ja opiskelijat miettimään, mitä jokin asia tarkoittaa heidän omassa elämässään ja elämän valinnoissaan, todellisessa maailmassa, omassa erityisessä maailmassa ja laatumaailmassa. Haltijapedagogiikka rohkaisee lapsia käyttämään luovuuttaan ja mielikuvitustaan, mikä voi auttaa heitä ilmaisemaan tunteitaan ja käsittelemään mielenterveyteen liittyviä haasteita. Se korostaa yhteisöllisyyttä, mikä voi auttaa lapsia tuntemaan itsensä hyväksytyiksi ja ymmärretyiksi. Tämä voi olla erityisen tärkeää lapsille, jotka kamppailevat mielenterveysongelmien kanssa. Haltijapedagogiikka rohkaisee lapsia muodostamaan yhteyden tarpeisiinsa, joiden tuntemisen  on osoitettu edistävän mielenterveyttä ja hyvinvointia.

 

Haltijapedagogiikka on monitieteinen pedagoginen filosofia, joka ammentaa inspiraationsa ihmisen sisäisistä voimista, tarpeista ja pyrkimyksistä. Se korostaa yhteyttä luontoon, luovuutta, mielikuvi-tusta ja yhteisöllisyyttä. Haltijapedagogiikka kannustaa meitä näkemään oppimisen ja opettamisen matkana, jossa jokainen oppija on kuin haltija, joka löytää oman polkunsa tietoon ja taitoihin. Päiväkodit, koulut ja kaikki kasvuyhteisöt ja niissä toimivat  aikuiset, opettajat ja opastajat voivat käyttää haltijapedagogiikan menetelmiä luodakseen oppimisympäristön, joka tukee sekä oppilaiden että vanhempien hyvinvointia ja auttaa heitä tekemään hyödyllisiä valintoja elämässään. Suurin osa elämäämme koskevista tärkeistä valinnoista toteutuu sosiaalisen elämämme piiristä kodissa, koulussa ja työelämässä.

 

Haltijapedagogiikka on  vastaus lasten, nuorten, vanhempien ja opettajien syvään ahdistukseen nykyisen kasvun ja kehityksen vaatimusten edessä. Suomessa se on saanut huomiota kasvatus-filosofiana, joka tukee lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, mielen terveyttä ja hyvinvointia. Se hyödyntää haltijoiden vertauskuvallista viisautta ja voimia lapsen kasvun ja kehityksen tukemisessa.

Haltijapedagogiikan viimekäsitenä tavoitteena on oppia hyödyllisten valintojen tekemisen taito. Se viittaa kykyyn tehdä elämäntaipaleen kaikissa ikävaiheissa päätöksiä ja valintoja, jotka ovat hyödyllisiä tai edullisia yksilölle ja  yhteisölle. Tämä taito käsittää useita osatekijöitä, jotka liittyvät  sekä henkilökohtaiseen että yhteiskunnalliseen hyvinvointiin.

Kirjassa on yhteensä 60 nimettyä haltijaa, jotka liittyvät johonkin ilmiöön, asiaan, tilaan, hetkeen, yhteyteen tai kontekstiin.  Kirja tarjoaa kattavan katsauksen haltijapedagogiikan filosofiaan, teori-aan, periaatteisiin, menetelmiin ja sovelluksiin. Se toimii myös käsikirjana opettajille, kasvattajille, vanhemmille ja kaikille, jotka ovat kiinnostuneita uudenlaisista tarpeisiin ja sisäiseen motivaatioon perustuvista kasvun ja oppimisen lähestymistavoista.

On kuitenkin tärkeää huomioida, että tätä teosta ei ole tarkoitettu tieteellisenä tutkimuksena. Siksi tekstiin ei ole juurikaan sijoitettu lähteitä, vaan lopussa on laaja kirjallisuusluettelo, josta löytyy tämän kirjan tieteellinen aarteisto. Tämä kirja on pikemminkin kokoelma löytöjä, keskusteluja, näkökulmia ja jopa mielipiteitä, jotka on koottu lukemalla, kirjoittamalla, muistiinpanoilla ja 84-vuotiaan isoisän ajatusten avulla. Käsikirjamaisuus saattaa harmittaa, mutta auttaa kasvatuksen ja hoivan arjessa. Toiveena on tarjota suuntaa varhaiskasvatukselle ja ohjata sitä kohti lapsen elämää myönteisesti muokkaavia toiminnan tuloksia. Se pyrkii myös auttamaan lukijaa ymmärtämään haltijapedagogiikan mahdollisuuksia ja soveltamaan sitä omassa vanhemmuudessaan, ammatillisessa opetuksessaan ja kehityksessään tai oppimisessaan.

Tervetuloa tutustumaan haltijapedagogiikkaan, joka on uusi ja innostava lähestymistapa oppimiseen ja opettamiseen. Toivon  sinulle inspiroivaa ja taianomaista matkaa haltijapedagogiikan maailmaan!

Omistan tämä työn elämän ensiaskelia ja valintoja tekevälle lapsen lapselleni  Einolle.

 

Järvenpäässä 4.8.2024

Juhani Räsänen